Pääluottamus- ja varapääluottamusmiesvaalit Helsingin postikeskuksessa
30.12.2019
PÄÄLUOTTAMUSMIES- JA VARAPÄÄLUOTTAMUSMIESVAALIT
Käynnistetään postinkäsittelyn työntekijäasemassa olevien ehdokasasettelu pääluottamusmiehen vaaliin Postin työpaikalla Helsingin postikeskus. Tehtävä on päätoiminen.
Lisäksi käynnistetään ehdokasasettelu myös varapääluottamusmiesvaaliin samalle alueelle.
Ehdokasasettelu alkaa 27.12.2019 ja päättyy 9.1.2020 kello 12.00.
Mikäli vaaliin tulee enemmän ehdokkaita kuin yksi, suoritetaan yksivaiheinen vaali:
Voidaan äänestää samalla kerralla sekä varsinaista että varaa. Eniten varsinaiseksi ääniä saanut valitaan pääluottamusmieheksi, varapääluottamusmiesvaaleissa eniten ääniä saanut valitaan varapääluottamusmieheksi, mikäli ei ole tullut valituksi varsinaiseksi. Ehdokkaaksi voi siis halutessaan asettua sekä pääluottamusmiehen että varapääluottamusmiehen tehtävään, molempiin tai vain toiseen.
Vaalissa noudatetaan PAU:n pääluottamusmiesten valintaan antamia ohjeita, joista seuraavassa keskeisimpiä:
Pääluottamusmieheksi voi asettua henkilö, joka on ollut PAU:n jäsenenä vähintään puoli vuotta ja perehtynyt työpaikan olosuhteisiin.
Hakemus on tehtävä kirjallisesti vaalitoimikunnalle ja jätettävä erikseen kaikkiin niihin tehtäviin, joihin henkilö asettuu ehdokkaaksi.
Hakemukset pyydetään ositteeseen
PAU Pasilan Osasto ry
PL 925
00231 Helsinki
Kuoreen tunnus ”Pääluottamusmiesvalinnat 2020”
VAALITOIMIKUNTA
Lisätietoja
Maarit Kuikka Ilkka Silo
maarit.kuikka@posti.com ilkka.silo@posti.com