Ehdokasasettelu Pää- ja varaluottamusmiesvaaleihin Hkipokissa käynnistyy

21.10.2023

EHDOKASASETTELU


Helsingin Postikeskuksen P-liitteen Käsittelyn

PÄÄLUOTTAMUS- JA VARAPÄÄLUOTTAMUSMIESVAALIT

Käynnistetään postinkäsittelyn työntekijä asemassa olevien ehdokasasettelu pääluottamusmiehen vaaliin. Lisäksi käynnistetään ehdokasasettelu myös varapääluottamusmies vaaliin samalle alueelle.

Tehtävä on päätoiminen.

Ehdokasasettelu alkaa 18.10.2023

 päättyy 1.11.2023 kello 12.00

Mikäli vaaliin tulee enemmän ehdokkaita, kuin yksi, suoritetaan yksivaiheinen vaali: Voidaan äänestää samalla kerralla, sekä varsinaista että varaa. Eniten varsinaiseksi ääniä saanut valitaan pääluottamusmieheksi, varapääluottamusmies vaaleissa eniten ääniä saanut valitaan varapääluottamusmieheksi, mikäli ei ole tullut valituksi varsinaiseksi. Ehdokkaaksi voi siis halutessaan asettua sekä pääluottamusmiehen, että varapääluottamusmiehen tehtävään, molempiin tai vaan toiseen.

Vaalissa noudatetaan PAU:n pääluottamusmiesten valintaan antamia ohjeita, joista seuraavassa keskeisimpiä; pääluottamusmieheksi voi asettua henkilö, joka on ollut PAU:n jäsenenä vähintään puoli vuotta ja perehtynyt työpaikan olosuhteisiin. Pääluottamusmiesehdokkaan voi asettaa ammattiosasto, jolla on jäseniä ko. toimialueella. Lisäksi ehdokkaan voi asettaa vähintään 20 toimialueella työskentelevää jäsentä erillisellä kannatuslistalla. Ehdotus on tehtävä kirjallisesti vaalitoimikunnalle ja samalla mukaan on liitettävä ehdokkaan kirjallinen suostumus. Suostumus on annettava kaikkiin niihin tehtäviin erikseen, joihin henkilö asettuu ehdokkaaksi.

Äänioikeutettuja ovat ne ammattiosaston jäsenet, jotka on merkitty liiton jäsenrekisteriin, joiden työsuhde on voimassa ja jotka työskentelevät ko. työpaikalla/alueella/yrityksessä.

Helsingissä 18.10.2023

VAALITOIMIKUNTA

Maarit Kuikka, puheenjohtaja

PAU Pasilan osasto 151 PL 925 00231 Helsinki

p. 040 3535623